biologia‎ > ‎yleisbiologia‎ > ‎

Biologian sanastoa

Biologia on tiede, joka tutkii elämää. Eläviä olentoja voidaan kutsua nimellä eliö eli eliöihin kuuluvat kasvit, sienet, eläimet ja bakteerit.

Vain kasvit pystyvät elämään elottoman luonnon avulla itsekseen. Ne ottavat maasta vettä ja ravinteita, ilmasta hiilidioksidia ja lisäksi vielä auringonvaloa. Näistä ne tekevät yhteyttämisessä eli fotosynteesissä happea ja hiilidioksidia. Koska kasvit yhteyttämällä luovat perustan kaikelle muulle elämälle, niistä käytetään nimitystä tuottajat.

Kaikki eläimet ovat puolestaan kuluttajia, sillä niiden elämä riippuu täysin kasvien tekemästä ravinnosta ja hapesta. Jos kasveja ei olisi, niin eläimillä, kuten ihmisillä, ei olisi mitään syötävää. 

Osa eläimistä on kasvinsyöjiä. Lehtokotilo syö mielellään pehmeälehtisiä kasveja ja voi syödä päivässä jopa kolmasosan painostaan. Tämä ihmiseen verrattuna tarkoittaisi siis, että popsisi päivässä 20 kg vihanneksia. Mikäli ihminen syö vain kasveja, häntä kutsutaan kasvissyöjäksi eli vegetaristiksi. Vegetaristit syövät yleensä myös joitain eläinkunnan tuotteita, kuten maitoa ja munia, mutta eivät lihaa. Vegaanit eivät syö lainkaan eläinkunnan tuotteita.

Osa eläimistä puolestaan saalistaa kasvinsyöjiä ja ovat siten petoja. Kaikki eläinravintoa syövät ovat siis petoja, kuten suurin osa ihmisistä. Länsimaissa noin 90% ihmisistä on petoja, kun taas Intiassa kasvissyöjiä on noin 40% väestöstä.

Hajoittajat käyttävät ravinnokseen kuolleita eliöitä. Hajoittajat ovat tärkeitä ravinteiden kulussa, sillä hajoittajien jäljiltä ravinteet palaavat takaisin kasvien käyttöön. 

Puiden rungolle voi ilmestyä kääpä eli sieni. Silloin sieni on loinen. Loisella tarkoitetaan eliöä, joka ottaa toisesta elävästä eliöstä tarvitsemansa ravinnon. Kun kääpä saa tapettua puun, se voi muuttua myös lahottajaksi. Lahottaminen on siis kuolleen kasvin hajoittamista.

Eri eliölajeista muodostuu luonnossa ravintoketjuja. Salaatti kasvaa muhevassa mullassa auringonvalossa hyvin. Sen lehdelle saapuu lehtokotilo, joka popsii sitä. Lehtokotilon nappaa suuhunsa sammakko ja sammakon puolestaan kyy ja sen pyydystää taas hiirihaukka. Lopulta hiirihaukka kuolee ja sen hajoittavat sienet ja bakteerit ja ravinteet pääsevät takaisin luonnon kiertokulkuun. 

Yllä olevassa ravintoketjussa salaatti oli tuottaja, lehtokotilo kasvinsyöjä, sammakko peto, kuten myös kyy ja hiirihaukkakin ja bakteerit ja sienet olivat hajoittajia. Luonnossa eliöt kuitenkin muodostavat ravintoverkkoja, sillä esimerkkiravintoketjun lehtokotilo voi syödä myös sieniä tai kuolleiden lajitovereiden raatoja ja siten sama eliö voi olla sekä kuluttaja että hajottaja. Kyynpoikasen olisi voinut hyvinkin syödä vaikka varis, joka voi syödä myös raatoja, linnunmunia, jätteitä ja viljaakin. Näin koko ravintoketjusta muodostuu luonnossa monimutkainen ravintoverkko.

Järven eliöyhteisöön kuuluu kaikki järven eliöt. Kaikki järvessä elävät kasvit ahvenvidasta lumpeeseen ja kaikki eläimet vesikirpusta haukeen sekä kaikki hajoittajat, kuten pohjalietteen bakteerit, kuuluvat järven eliöyhteisöön.

Eliöyhteisöä voidaan kuvata usein myös ekologisella pyramidilla. Ekologisessa pyramidissa on alimmalla tasolla tuottajat, toisella tasolla kasvinsyöjät eli kuluttajat, kolmannella tasolla kasvinsyöjiä syövät pedot jne. Mitä alempana pyramidissa ollaan, sitä enemmän on yksilöitä, sillä syötäviä on oltava aina enemmä kuin syöjiä. Tuottajia on enemmän kuin kuluttajia ja kuluttajia enemmän kuin ylimmän tason petoja. Pyramidin huipulla olevia kotkia on todella vähän.

Kaikki samassa paikassa elävät saman lajin yksilöt muodostavat yhdessä populaation. Tästä hyvä esimerkki on vaikka Mätäjoen nokikanat tai järven ahvenet. Kannelmäen ihmisetkin muodostavat populaation.

Ekosysteemillä tarkoitetaan yhden paikan sekä elottoman että elollisen luonnon kaikkia tekijöitä. Lammen ekosysteemiin kuuluu lammen kasvien ja eläinten lisäksi myös sen pohjan kallioperä, alueen sademäärä ja lämpötila jne. Tietyn ekosysteemin rajaaminen luonnossa voi olla hankalaa, mutta kotona esimerkiksi akvaario on helppo ymmärtää ekosysteemiksi. Siellä ekosysteemiin kuuluu pohjahiekka, vesi, kasvit, valo ja kalat.





Comments