Suot

Suot ovat kosteita paikkoja, jossa maannos on turvetta.

Suomi on maailman kuudenneksi soisin maa ja Suomen pinta-alasta noin neljäsosa on soita.

Maannos muodostuu yleensä rahkasammalesta. Rahkasammal maatuu huonosti, minkä vuoksi siitä muodostuu turvetta.

Suot voidaan jakaa tyyppeihin, joita ovat mm. korpi, räme, neva ja letto.

Korvissa kasvaa kuusia.

Rämeellä kasvaa mäntyjä.

Neva ja letto ovat puuttomia soita, joista neva on vähäravinteinen ja letto runsasravinteinen.

Soilta saadaan:

Turvetta energiantuotantoon ja kasvuturpeeksi

Lakkoja = hilloja = suomuuraimia

Karpaloita

Ojittamalla metsämaata

Esteettiset arvot ja matkailu, esim. suopotkupallo

***

Soiden tärkein kasvi on rahkasammal. Rahkasammal kuuluu pohjakerrokseen. Se kasvaa noin sentin vuodessa ja samaan aikaan se maatuu turpeeksi alaosastaan. Rahkasammalia on Suomessa satoja eri lajeja ja niiden väri voi vaihdella vihreästä ruskeaan tai keltaiseen tai jopa punaiseen. Ne pidättävät hyvin kosteutta, jopa 20 kertaisen määrän kuivapainoonsa verrattuna.

Soilla kulkeminen voi olla pelottavaakin, sillä syvimmät suonsilmät voivat nielaista kulkijan. Monille luonnonsuojelualueille onkin ihmisten kulkemista helpottamaan laitettukin pitkospuut ja toisaalta, kun ihmiset kulkevat pitkospuita pitkin säästyy arvokasta ja herkkää suoluontoa. Suot ovat usein niin vetisiä, happamia ja hapettomia, että ne voivat kätkeä sisäänsä myös tärkeää tietoa entisajoista. Suon syvyyksistä on voitu löytää jopa satoja tai tuhansia vuosia vanhoja suoruumita, suksia, ahkioita ja veneitä. Suksia, veneitä ja ahkioita säilöttiinkin entisaikaan usein suon silmäkkeissä kesän ajan, jotta ne eivät halkeilisi. Unohtuneet tai käytöstä poistetut esineet kertovat nyt hyvin muinaisaikojen historiaa.

Rämeillä kasvaa mäntyjä. Ne ovat usein kitukasvuisempia kuin kuivan kangasmetsän männyt. Kenttäkerroksessa voi kasvaa suopursua.

Suopursun tuoksu on päätähuumaava. Mikäli kasvi ei tuoksu nenään sellaisenaan, niin voit hieroa kasvin lehtiä sormien välissä ja huomaat tuoksun sormissasi. Osalle ihmisistä suopursun haju saa aikaan päänsäryn. Suopursu on myrkyllinen, mutta niin lievästi myrkyllinen, että sitä on aikaisemmin käytetty rohdoskasvina.


Pyöreälehtikihokki on soiden hauska hyönteissyöjä. Kihokit pyydystävät lehden karvojen kärjissä olevilla limapisaroilla. Hyönteinen luultavasti luulee menevänsä keräämään mettä, mutta kihokki tukkiikin limalla eläimen hengitystiet ja tappaa hyönteisen. Tämän jälkeen kihokki kääntää lehden karvat hyönteisen ympärille ja liuottaa nystykarvojen erittämillä entsyymeillä tarpeelliset aineet käyttöönsä. Kihokki tarvitsee erityisesti typpiyhdisteitä hyönteisistä, sillä soilla typpeä on usein vähän.


Soilla kasvaa myös marjoja. Tässä kuvassa suikertaa sammalikon pinnalla karpalo. Karpalot ovat kuvassa vielä raakoja, kuin omenoita, mutta myöhemmin syksyllä ne saavat syvän punaisen värinsä ja ovat valmiita maustamaan niin kaaliraastetta kuin hätyyttelemään virtsatieninfektioitakin ihmisiltä. Karpaloiden lisäksi soilla kasvaa myös lakkoja eli pohjoissuomalaisisttain hilloja tai suomuuraimia. Pohjois-Pohjanmaalla lakkoja syödään paljon esimerkiksi leipäjuuston kera. Lakassa on paljon A-, C- ja E-vitamiinia, joista C-vitamiinia on esimerkiksi appelsiiniin verrattuna 2-4 kertainen määrä. Myös karpalo on oikea vitamiinipommi ja sen kyky ehkäistä virtsatieninfektioita johtunee siitä, että sen polyfenolit voivat tuhota bakteereita tai estää niiden kiinnittymisen limakalvoille.


Suokukka on kaunis vaaleanpunakukkainen kasvi, joka on helppo tunnistaa myös silloin, kun se ei kuki. Suokukalla on nimittäin harmaanvalkoiset lehden aluspinnat. Suokukka on suopursun tavoin myrkyllinen kasvi, mutta voimakkaastakin myrkyllisyydestä huolimatta sitä on käytetty mm. oluen tai siman mausteena.


Leväkkö on hauskannäköinen soiden kasvi, jossa on kellanvihreitä kukkia. Kukat muuttuvat kolmiosaisiksi tuppiloiksi ja jos niitä puristaa, niiden haju muistuttaa klooria.

Tupasvilla kukkii valkoisin tupsuin. Tupasvillan siementupsuja on käytetty Ruotsissa entisaikaan tyynyjen täytteenä höyhenten sijaan. Nykyäänkin sitä käytetään mm. huovissa ja vaatteissa, öljyntorjunnassa ja jalkineiden pohjallisina.


Soiden marjoista kolmas on juolukka. Se muistuttaa pikasilmäykseltä kovin paljon mustikkaa, mutta varpujen varret ovat ruskeita eivätkä vihreitä. Myös itse marja eroaa mustikasta ja on paljon vaatimattomamman makuinen. Sitä on kuitenkin helppo poimia ja siitä saa mainioa mehua sekoittamalla muihin marjoihin. Juolukassa on paljon C-vitamiinia esimerkiksi mustikkaan verrattuna. Kesällä 2018 on ollut niin kuivaa, että jopa soilla kasvavien juolukoiden marjat olivat kuivaneet varpuihin.

Kurki ohrapellossa.

Soilla elää myös paljon eläimiä. Kaikki eläimet eivät oleile jatkuvasti suolla, mutta monet piipahtavat siellä syömässä saroja, marjoja tai hyönteisiä. Soiden eläimistöä mietittäessä monelle tulee ensimmäisenä mieleen kurjet ja niiden lempiruokana sammakot. Ajan saatossa kurjet ovat kuitenkin siirtyneet elämään yhä useammin järvien rannoilla, mutta esimerkiksi metsähanhista 90% ja suurin osa sorsalinnuistakin pesii soilla.

Metsähanhista 90% pesii soilla.

Viitasammakko viihtyy hyvin soilla. Sen erottaa ruskosammakosta hivenen terävämmästä, haimaisesta, kuonosta.

Soilla elää paljon hyönteisiä, erityisesti perhosia. Tämä suurikokoinen kukkakärpänen oli noin 3 cm pitkä ja muistutti kovasti ampiaista, mutta pysähtelevä lentotapa ja mm. silmät paljastivat sen kukkakärpäseksi.


Suot ovat ehkä turhakin aliarvostettuja virkistyskohteita ja tutkimuskohteita.

Lakan eli hillan eli suomuuraimen lehtiä näkyy, mutta missä on kaikki marjat?

Soilta voi löytää pieneltäkin alueelta paljon tutkittavaa. Tunnistatko kuvan kasvin, selkärankaisen ja sienen?

Suojuoksu on loistavaa harjoittelua vaikkapa hiihtäjälle, mutta sopii myös kelle vain kuntoilijalle. Siinä ei rasitu nilkat, polvet, lonkat tai selkä niin kuin kovalla alustalla ja toisaalta pelkkä kävelykin on todella tehokasta liikuntaa. Suojuoksuun kannattaa varata goretex-lenkkarit ja olla valmiina levittämään kädet sivuille, jos sattuu vauhdissa osumaan suonsilmään. Sen verran suota pitää kuitenkin kunnioittaa, että ei lähde yksin sinne liikkumaan.

Kuvat: Marianne K-V-E